KaLe:n naisten kausi päättyi tappioon

30.3.2022

Naisten 2-sarja päättyi KaLe:n osalta keskiviikkona Kaukajärvellä, jonne vieraaksi saapui LP Kangasalan kokenut joukkue. Peli toimi emännille hyvänä kenraaliharjoituksena lauantain A-tyttöjen välieräturnaukseen, ja kentällä nähtiinkin erilaisia kokoonpanoja.

Ensimmäinen erä eteni pitkään tasaisena ja pisteitä tehtiin vuorotahtiin. Vahvasti pelannut KaLe onnistui karkaamaan 10-6-johtoon Jutta Majurin johdolla, mutta LP Kangasala kiri tasoihin ja ohikin tilanteessa 13-12. Sitten jatkui Majuri-show ja KaLe nousi kolmen pisteen johtoon 17-14. Loppua kohden ero vain kasvoi ja monipuolisesti pelannut kotijoukkue nappasi erävoiton lopulta lukemin 25-19.

Toiseen erään LP Kangasala sisuuntui ja tykitti Vapaa-aikatalon valotaululle tylyn tilanteen 8-2. Pinja Lepola kavensi tilanteeksi 5-8, johon vieraat vastasivat kuuden pisteen putkella. KaLe rimpuili mukana vielä hetken, kunnes LP Kangasala takoi jälleen kuuden pisteen putken. Erän loppu oli lähinnä kosmetiikkaa, ja vierasjoukkue tasoitti isot pisteet 1-1:een voittamalla toisen erän 25-12.

Kolmas erä oli aluksi tasainen, mutta tilanteessa 5-5 vieraiden Milla Väänänen johdatteli joukkueensa viiden pisteen johtoon. Tämän jälkeen KaLe:n kohtaloksi koituivat virheet ja LP Kangasala johti yhtäkkiä 16-6. Emmi Lounasranta tahditti kotijoukkueen takaa-ajoa ja Helmi Kuusisto kavensi tilanteeksi 13-17. LP Kangasala sai kuitenkin jälleen pelinsä kasaan ja vei erän loppua selvästi. Väänänen päätti erän vieraiden eduksi 25-16.

Neljännen erän alkupuolella KaLe oli jälleen vaikeuksissa, ja vieraiden Nea Pylvänen iski Väänäsen kanssa melkoisen määrän pisteitä. Tilanteessa 5-12 otetun aikalisän jälkeen puntit tasoittuivat ja KaLe näytti, että se ei myy nahkaansa halvalla. Minka Laakso teki tärkeitä pisteitä ja toi lopulta kotijoukkueen tasatilanteeseen 14-14. Erän loppu oli tasaista taistelua, jossa KaLe pääsi jo niskan päälle johtaen 23-22. LP Kangasala kuitenkin tasoitti ja kotijoukkueen kaksi harmillista virhettä päättivät erän ja ottelun LP Kangasalan eduksi.

KaLe:n viimeinen naisten 2-sarjaottelu tällä kaudella päättyi 1-3 (25-19, 12-25, 16-25, 23-25) –tappioon. Eniten pisteitä kotijoukkueesta tekivät Majuri (13), Lepola (9) ja Lounasranta (9). Kunniamaininnan ansaitsee myös loistavan liberopelin pelannut Viivi Halme. LP Kangasalan ykkösnaiseksi ylsi Väänänen 19 pisteellä.

Lentopallo ei kuitenkaan vielä siirry kesäaikaan, sillä lauantaina pelataan Pihtiputaalla A-tyttöjen välieräturnaus, jossa KaLe tavoittelee finaalipaikkaa.