16.10.2022 Vesilahden Visa - KaLe

OTTELURAPORTIN TARJOAVAT:

KaLe:n naisten voittoputki jatkui Vesilahden Visan kustannuksella

Kalevan Lentopallon naisten 2-sarjaottelut jatkuivat sunnuntaina Vesilahden Visan vieraana. Ennen ottelua molemmilla joukkueilla oli alla kaksi voittoa, joten lohkon kärkipään kamppailusta oli kyse. KaLe matkusti Vesilahdelle 11 pelaajan kokoonpanolla.

Ensimmäinen erä oli alusta saakka tasaista vääntöä. Molemmat joukkueet johtivat peliä vuorotellen, eikä selkeää suosikkia erän voittajaksi tahtonut löytyä. KaLe käväisi erän puolivälin jälkeen 15-12-johdossa, mutta Visan seitsemän pisteen putki tarjosi kotijoukkueelle erävoiton avaimet. Visalla oli käytössä aluksi kolme eräpalloa, jotka KaLe onnistui selvittämään ja pääsi yrittämään erän katkaisua. Jatkopalloille venyneen erän voitti lopulta Visa lukemin 28-26.

Toinen erä tarjosi Vesilahden yhtenäiskoulun runsaslukuiselle yleisölle melkoista vuoristorataa. Alkuun Visa karkasi 9-2-johtoon, mutta tilanteessa otettu KaLe:n aikalisä käänsi pelin kulun totaalisesti. Peräti kahdeksan pisteen putki vei vieraat 10-9-johtoon ja vauhti vain kiihtyi erän edetessä. Helmi Kuusisto mätti toiseen erään seitsemän pistettä ja lopussa Visan virheet ratkaisivat erän KaLe:lle selkein lukemin.

Kolmatta erää vei ensimmäisellä puoliskolla Visa. Tiia Suoniemi oli pirteällä pelipäällä ja teki neljä pistettä putkeen vieden kotijoukkueen 8-4-johtoon. KaLe:n Minka Laakso vastasi huutoon ja nosti vieraat mukaan peliin tultuaan vaihdosta kentälle. Erän puolivälissä oltiin tasatilanteessa 13-13 ja tasatahtiin edettiin kohti erän loppua. Visa oli jo hetken kiinni ainakin yhdessä sarjapisteessä johdettuaan 21-20, mutta aikalisän jälkeiset kolme virhettä ja lopulta Laakson kaksi pistettä ratkaisivat erän KaLe:n eduksi.

Neljäs erä oli KaLe:n juhlaa alusta loppuun. Helmi Kuusisto jatkoi vahvaa iltaansa ja erän alkuun tehdyt viisi pistettä näyttivät ottelulle selkeän suunnan. Visa otti aikalisän KaLe:n johtaessa 9-2, mutta se tai myöhemmin erässä tehdyt pelaajavaihdotkaan eivät kotijoukkuetta pelastaneet. Hurjimmillaan KaLe johti jo 20-5 ja erän loppu oli lähinnä kosmetiikkaa. Erinomaisesti pelannut tamperelaisjoukkue kuittasi ottelun nimiinsä ja samalla tärkeät kolme sarjapistettä.

KaLe voitti ottelun 3-1 (26-28, 25-18, 25-22, 25-12) ja jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä yhdessä Lempo-Volleyn kanssa. Vesilahdella KaLe:n tehokkain oli Helmi Kuusisto 21 pisteellä, Laakso teki 10 ja Aurora Kuusisto 9 pistettä. Visan riveistä 12 pisteeseen ylsivät Suoniemi ja Veera Paloniemi

KaLe:n kausi jatkuu viikon kuluttua sunnuntaina kärkiottelulla, kun Kaukajärvelle saapuu niin ikään ilman pistemenetyksiä pelannut Lempo-Volley.